Levytyssopimus monen artistin haaveena
Teet jo kaupallisesti laadukasta musiikkia ja sitä kuunnellaan ja ehkä jopa ostetaan. Pieni uskollinen fanijoukko seuraa tekemisiäsi, mutta haluat saada lahjoillesi suuremman yleisön. Nykyään harva tulokas poimitaan levy-yhtiön listoille pelkästään kykyjen ja hyvän materiaalin perusteella. Nyt haetaan jo jollain lailla rahkeensa kaupallisella tasolla osoittaneita persoonia, joilla on olemassa oleva fanijoukko ja tätä kautta taattu markkina, jolle musiikkia saadaan heti markkinoitua ja myytyä.
Joka kerta levy-yhtiön ottaessa uuden artistin listoilleen, ne käytännössä tekevät riski-investoinnin ja joutuvat puhtaan rahallisen panostuksen lisäksi varaamaan rajallisia resursseja uuden tulokkaan kehittämiseen ja markkinointiin. Tavallaan jokainen esiintyjä tai bändi on levy-yhtiölle kuin osake, johon sijoitetaan ja siltä odotetaan jatkuvaa tuottoa.
Maksimoi mahdollisuutesi levytyssopimukseen
Lahjakkainkaan artisti ei voi nousta esiin ilman hyvää materiaalia ja oman genrensä tuntemusta. Esimerkiksi metallibändin on turha yrittää saada levytyssopimusta pop-levymerkille tai päinvastoin, vaikka kaupallista potentiaalia olisi tarjolla. Itselle sopivimmat levy-yhtiöt löytyvät tutkimalla jo menestyneitä artisteja, joiden musiikki on lähellä omaa tuotantoa.
- Oman repertuaarin ylläpitäminen säännöllisesti treenaamalla helpottaa siirtymistä ammattilaiseksi. Tällöin rutiineja ei tarvitse rakentaa täysin tyhjästä.
- Tee keikkoja paikallisesti ja vaikka ilmaiseksi, jos muuta mahdollisuutta ei ole. Esiintymiskokemus tuo itsevarmuutta ja näin pystyy myös testaamaan miten omat kyvyt riittävät yleisön viihdyttämiseen.
- Tee musiikkivideoita riippumatta budjetista. Nykymusiikki on hyvin visuaalista ja kuluttajat odottavat tätä kaikilta artisteilta.