Kuka tahansa voi oppia laulamaan iästä riippumatta, jos omaa terveet äänihuulet ja muita fyysisiä rajoitteita ei ole, jotka haittaisivat esiintymistä merkittävästi. Laulaminen on pohjimmiltaan puhumista, sillä erotuksella, että se tähtää melodiseen esitykseen ja käyttää enemmän ilmavirtaa ja kehoa hyväkseen. Puhe voi olla hyvin monotonista. Laulu taas herättää heti tunteita ja kerää huomiota, osittain myös siksi, että harva osaa laulaa hyvin tai uskaltaa laulaa muiden edessä.
Huonoina laulajina itseään pitävät saattavat uskaltautua lavoille karaokebaareissa alkoholin rohkaisemana ja näin peittää omia puuttuvia taitojaan. Laulun perusteet voi kuitenkin oppia muutamassa tunnissa, joka ei tietenkään takaa kaunista ääntä, mutta antaa eväät tekniikkaan joka automaattisesti vähentää keholle ja äänelle aiheutuvaa rasitusta.
Vinkkejä hyvään laulutekniikkaan
- Oikeanlainen hengitys on hyvän lauluäänen perusta. Ilma otetaan sisään syvälle alakeuhkoihin pullistaen vatsaa ulospäin, joka laulaessa tukee kehoa, pitää hyvää ryhtiä yllä ja toimii myös kaikupohjana.
- Alussa kannattaa valita ne kappaleet, joista itse pitää eniten ja joiden sanomaan ja tyyliin pystyy samaistumaan. Näin esitykseen tulee tunnetta mukaan, joka peittää pienet virheet.
- Oman äänialan löytämiseen on hyvä käyttää ammattilaisen apua, joka osaa myös arvioida kyvyt kehittyä. Pianon nuotteja tavailemalla voi kuitenkin itsenäisesti löytää summittaiset rajat oktaaveille, jonka rajoissa oma ääni toimii parhaiten.
- Epäonnistumisia ei kannata pelätä. Aloittelevalla laulajalla on paljon onnistumisia edessään. Mieluummin yrittää liikaa, kuin jättää yrittämättä.