Syksyllä 2017 monen nuoren suureksi harmiksi suosittu poppari Robin ilmoitti jäävänsä keikkatauolle. Tarkoituksena oli käydä armeija, eikä mahdolliselle paluulle oltu annettu mitään aikaa. Moni jo varmasti miettikin, palaako Robin enää ylipäätään keikkalavalle, vai kiinnostaako nuorta teinitähteä nykyisin ihan muut asiat.

Tähän kysymykseen saatiin vastaus vuoden 2019 alussa, kun uutinen Robinin paluusta alkoi levitä. Ja millä tavalla hän sitten loppujen lopuksi palasikaan! Armeijan hän toki tauon aikana suoritti kuten ennakkoon oli ilmoitettu, mutta tauon tarkoitus oli ensisijaisesti suunnitella ja potkaista alulle Robinin kansainvälinen ura. Armeijan aikana tulotaso saattaa monesti romahtaa, jolloin freedomrahoitus saattaa olla hyvä vaihtoehto.

Tauon aikana laulujen kieleksi vaihtui englanti. Robin nousi lavalle vuoden 2019 alun Emma-gaalassa, jossa hän esitti uuden kappaleensa “I’ll be with you”. Kappale sai hieman ristiriitaisen vastaanoton, mutta pääosin uutta kappaletta on kehuttu positiiviseen sävyyn. Kritiikkiäkin toki on kuulunut, lähinnä Robinin vanhojen fanien keskuudesta, jotka eivät ihan suoraan sulata suomen kielen vaihtumista englantiin, sekä musiikin tyylin vaihtumista ehkä hieman aikuisempaan makuun.

Voidaankin pohtia, onko Robin enää pelkkä teinipoppari vai joko hän on kasvanut aikuiseksi ja musiikkikin on suunnattu aikuisille? Kauas on joka tapauksessa tultu siitä ajasta kun Robin 13-vuotiaana heitteli Youtubessa Frontside Ollieta. Kuulostaa kuitenkin että Robinin musiikkiuraa on suunniteltu huolellisesti, eikä hätiköityjä päätöksiä ole tehty. Pyöritys olisi voinut olla liian suurta, mikäli hän olisi yrittänyt liian nuorena maailmalle. Tuntuu että nyt voisi olla oikea hetki kokeilla maailmanvalloitusta. Voisi kuvitella, että yrityksen puutteesta se ei ainakaan jää kiinni, koska yleensä mihin tahansa Robin onkaan ryhtynyt, on hän tehnyt sen täysillä.

Robin on rakastanut esiintymistä pienestä pitäen ja hän onkin heittänyt ensimmäiset keikkansa jo muutaman vuoden ikäisenä perheen kesämökin takan reunuksella. Robinilla on hieno taito ottaa yleisönsä täysillä mukaan.

Nähtäväksi jää minkälaisia suunnitelmia Robinin tulevalle kansainväliselle uralle on tehty. Ensimmäinen sinkkujulkaistu kappale ainakin antoi hyvän säväyksen. Kappaleen “I’ll be with you” musiikkivideo oli kuvattu ulkomailla ja siinä yritettiinkin tarkoituksella korostaa kansainvälisyyttä. Jos ei Robinia tietäisi, niin videosta ei mistään käy ilmi, että kyseessä on suomalainen artisti. Tämä asetelma on varmasti haettu tarkoituksella, koska tarkoituksena on tähdätä kansainvälisille markkinoille. Kokonainen albumi julkaistaan varmasti myöhemmin kevään aikana ja monet kuulijat odottavatkin jo seuraavaa sinkkujulkaisua. Musiikin tyylisuunta oli uuden kappaleen myötä muuttunut hieman enemmän kansainvälisen valtavirran suuntaan. Monelle voi tulla uudesta sinkusta mieleen popin ja viihdemaailman megatähti Justin Timberlake, koska monia samoja aspekteja oli kuultavissa kappaleen melodiassa, sekä itse laulussa.

Robin on niin aito ihminen, että hänelle toivoo kaikkea hyvää. Jää nähtäväksi miten maailman valloitus etenee. Toistaiseksi Robin on esiintynyt pääasiassa Suomen rajojen sisäpuolella, mutta tulevaisuudessa keikkoja buukataan varmasti myös rajojen ulkopuolelle. Voisi kuvitella, että Ruotsi olisi hyvä lähtökohta, ollaanhan siellä yleensä ymmärretty hyvän pop-musiikin päälle. Monia maailmantähtiä on lähtöisin Ruotsista, esimerkiksi Abba, Roxette, Avicii, Swedish House Mafia sekä Ace of Base. Suomen musiikillinen vientituote on yleensä ollut Heavy Metal, etunenässä Nightwish, HIM, Children of Bodom ja niin edelleen.